Sudenpennut kisasivat Perinne-Pinkissä

Posted on Posted in Yleinen

Syksy tuo tullessaan partiotaitokilpailut. Espoolaiset ja kauniaislaiset sudenpennut kilpailivat 1.10. Perinne-Pinkissä.

Pinkki on vuodesta toiseen hyvin suosittu, ja tänäkin vuonna mukana oli 75 kisavartiota eli noin 660 lasta. Kilpailun teemana olivat tänä vuonna perinteiset suomalaiset juhlat. Kätevyysrastin innoittajana toimi karjan uloslaskupäivä, ja kierrätysrastilla kierrätettiin syntymäpäiväjuhlien tuottamia jätteitä. Ensiapurastilla hypättiin pääsiäisen tunnelmaan, kun vuoren huipulla noita oli nyrjäyttänyt nilkkansa pudottuaan luudaltaan. Seurakunnan pitämä rasti perustui partion Muistelemispäivään ja kuva-arvoitusrastilla tutustuttiin Halloween-aiheisiin kuviin. Tunnistusrastilla nuuskuteltiin jouluisia tuoksuja ja jokamiehenoikeudet-rasti kytkeytyi Suomen luonnon liputuspäivään. Ruokarastin teemana oli vappu, ennakkotehtävässä itsenäisyyspäivä.

”Perinne-Pinkki sujui hyvin mallikkaasti”, Iiro Lehtiniemi, kilpailunjohtaja Haukkavuoren Haltioista kertoo. Palautteen perusteella kilpailijoilla oli kivaa ja rastit olivat pääosin sopivia ja mielekkäitä. Kisassa sattui pieniä yllätyksiäkin, kun osallistujamäärä jäi hiukan ilmoitetusta ja ruokaa jäi yli. Käyttämättömät raaka-aineet lahjoitettiin Espoonlahden seurakunnalle, joka jakoi niitä eteenpäin ruoka-apuna. ”Olen erityisen iloinen saatuani luotsata varsin nuorta joukkoa, jolla on vasta vähän kisan järjestämiskokemusta. Olemme varmasti kaikki oppineet projektin aikana uutta ja saaneet haastaa sopivissa rajoissa itseämme”, Iiro pohtii.

Pinkin tunnelmia pääset katsomaan EPT:n kuvapankista.

teksti: Susanna Kantola

kuvaaja: Iida Ahonen